sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Tahini-porkkanamuusi sekä tahinilla maustettu porkkana-sitruskeitto


Pyöriikö jääkaapissasi tahinipurkki, jolle ei meinaa löytyä käyttöä? Tässä ratkaisuksi kaksi tahinilla höystettyä ruokalajia samalla kertaa!

Seesaminsiemenistä valmistettu tahini jakaa mielipiteitä. Itse voisin lusikoida sitä vaikka suoraan purkista, mutta useat eivät voi sietää tahinin hieman kitkerää makua muualla kuin hummuksen joukossa. Käytän usein tahinia ruoanlaitossa, mutta silti välillä on hieman haastavaa ideoida, mitkä ruoka-aineet voisivat sointua parhaiten sen makuun.





Hesarin Kiusauksessa-blogissa julkaistiin noin kuukausi sitten tahinilla höystetyn porkkanamuusin ohje, joka vaikutti kokeilemisen arvoiselta! Tahini sopikin yllättävän hyvin yhteen makean porkkanan kanssa ja sirtuunamehu raikasti kokonaisuuden. Muusi toimi mainiona lisukkeena ainakin gluteenittomalle seitanille. :) Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin lehtipersiljaa, jonka korvasin tuoreella basilikalla; muuten en varioinut reseptiä sen suuremmin.

Tein ylijääneestä tahini-porkkanamuusista sosekeittoa, johon laitoin myös punaisia linssejä, hieman tuoretta chiliä sekä appelsiini- ja limemehua. Keitosta tuli todella täyteläistä ja rakenteestakin mukavan paksua, täydellistä talviruokaa siis! Lorautin keittoon tällä kertaa kaurakermaa, mutta kookoskerma olisi myös sopinut loistavasti, varsinkin jos ruokaan kaipaa hieman eksoottisempaa vivahdetta. :) 





Jos haluat tehdä pelkkää sosekeittoa, voit hyvin hieman oikaista työvaiheiden kanssa ja jättää muusin tekemättä. Kypsennä tällöin noin 600-800 grammaa paloiteltuja porkkanoita kasvisliemessä samaan aikaan linssien kanssa ja lisää 2-3 ruokalusikallista tahinia juuri ennen keiton soseuttamista. Voit myös halutessasi maustaa keiton sirtuunamehulla ja tuoreella basilikalla.    




Tahini-porkkanamuusi*

Alkuperäinen resepti löytyy Hesarin Kiusauksessa-blogista

- 1 kg porkkanoita + vettä keittämiseen
- 3 rkl tahinia
- 1 rkl sitruunamehua
- 2 rkl oliiviöljyä
- ½ tl suolaa
- tuoretta basilikaa
- koristeluun seesaminsiemeniä

1. Kuori ja paloittele porkkanat. Laita porkkanapalat suureen kattilaan ja kaada päälle vettä. Keitä porkkanapaloja kunnes ne ovat pehmenneet kunnolla (n. 15-20 minuuttia).
2. Kaada keitinvesi pois ja muhenna porkkanapalat esim. sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon tahini, sitruunamehu, öljy ja suola. Jos muusi on liian kuivaa, lisää hieman vettä. Hienonna lopuksi porkkanamuusin joukkoon reilusti tuoretta basilikaa.
3. Koristele valmis tahini-porkkanamuusi seesaminsiemenillä.




Tahinilla maustettu porkkana-sitruskeitto

- 2 valkosipulinkynttä
- n. 2 tl raastettua inkivääriä
- hieman rypsiöljyä kuullottamiseen
- n. 5 cm pätkä punaista chiliä
- 0,5 tl kurkumaa
- 0,5 tl juustokuminaa
- yhden limen mehu
- puolikkaan appelsiinin mehu (voit korvata myös appelsiinitäysmehulla)
- 2 dl punaisia linssejä
- 7 dl kasvislientä (liotin vesimäärään 5 tl Reformin luomulaatuista kasvisliemijauhetta)
- n. 5 dl tahini-porkkanamuusia*
- 2 dl kaura- tai kookoskermaa
(- agave- tai vaahterasiirappia)
- tarjoiluun esim. maustamatonta soijajogurttia ja seesaminsiemeniä

1. Hienonna valkosipulinkynnet ja chili sekä raasta inkivääri.
2. Kaada suuren kattilan pohjalle hieman rypsiöljyä. Kuullota valkosipulia ja inkivääriä öljyssä parin minuutin ajan. Lisää joukkoon chili, kurkuma ja juustokumina sekä limen ja puolikkaan appelsiinin mehu.
3. Huuhtele linssit ja lisää ne kattilaan yhdessä kasvisliemen kanssa. Keitä n. 10-15 minuuttia kunnes linssit ovat kypsyneet kunnolla.
4. Lisää lopuksi porkkana-tahinimuusi sekä kaura- tai kookoskerma. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja tarkista maku. Mikäli keitto on liian kirpeää, voit lorauttaa joukkoon hieman agave- tai vaahterasiirappia. Anna valmiin keiton hautua hetki miedolla lämmöllä kannen alla.
5. Tarjoile keitto esim. maustamattoman soijajogurtin ja seesaminsiementen kanssa.






Valutin keiton pinnalle Alpron sokeritonta soijajogurttia, sillä se sopii mielestäni parhaiten ruoanlaittoon makunsa ja koostumuksensa puolesta. Soijajogurtin voi myös hyvin korvata esim. Oatlyn kaura-fraichella, kookoskermalla tai vaikka kotitekoisella cashew-majoneesilla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti