tiistai 24. marraskuuta 2015

Helpot kookospallot


Tajusin, että jouluaattoon on enää tasan kuukausi! Aikamoista. Lienee siis jo korkea aika ruveta suunnittelemaan jouluherkkuja. ;)  

En ole mikään jouluhössöttäjä. Rakastan kuitenkin kiireetöntä hääräilyä keittiössä, joten on hauskaa miettiä erilaisten jouluruokien kasvisversioita jo hyvissä ajoin. :) Kalojen sijaan ajattelin hankkia ainakin viininlehtikääryleitä, joiden kylkeen pyöräytän jonkin maukkaan paputahnan. Lisäksi suunnitteilla on mm. vegaaninen sienisalaatti, pähkinätofua sekä yksi tai kaksi laatikkoa. Mutta kenties näistä lisää lähempänä joulua! Varmaa on kuitenkin se, että jälkkäripöytään aion tehdä näitä tavattoman herkullisia ja todella helppotekoisia kookospalloja. :) 




Olen tehnyt kookospalloja tällä reseptillä jo useamman vuoden ajan, mutta en muista ollenkaan, mistä alkuperäinen ohje on lähtöisin. Pallojen ehdoton ansio on niiden helppotekoisuus: raaka-aineita on käytännössä vain neljä, ja ne löytyvät mistä tahansa lähikaupasta. Pallojen tekeminen onnistuu parhaiten esim. sauvasekoittimen teholeikkurilla tai tehosekoittimella, mutta toki myös tavallinen sauvasekoitin käy. 





Kookospallot ovat ihanan suklaisia, mutta eivät kuitenkaan äkkimakeita. Niihin ei myöskään tule lisättyä sokeria, joten ne maistuvat varmasti hieman terveellisempien jouluherkkujen ystäville (mitään kevytpalloja ne eivät kuitenkaan ole). Reseptiä voi myös tuunata mielin määrin! Jos palloista haluaa ekstra-suklaisia, ainesten joukkoon voi sekoittaa raastettua suklaata. Palloja voi myös kokeilla maustaa esim. kahvitilkalla, rommilla tai liköörillä. Nesteiden kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä pallotaikina menee helposti liian löysäksi.





Pallot jähmettyvät jääkaapissa, joten ne kestävät hyvin kuljettamista. Ne myös säilyvät useamman päivän, ja ovat itse asiassa parhaimmillaan parin päivän päästä valmistamisesta. :) 
 


Kookospallot (noin 10-15 kpl)

- 100 g (1 dl) cashewpähkinöitä
- 200 g pehmeitä kivettömiä taateleita
- 4-5 rkl kaakaojauhetta
(- tilkka vettä ja/tai ripaus merisuolaa)
- kookoshiutaleita      

1. Liota cashewpähkinöitä ja taateleita kylmässä vedessä vähintään pari tuntia. Kaada liotusvesi pois.
2. Soseuta liotetut pähkinät ja taatelit esim. sauvasekoittimen teholeikkurissa. Ei haittaa, jos taikinaan jää sattumia.
3. Lisää joukkoon kaakaojauhe sekä halutessasi ripaus merisuolaa. Jatka soseuttamista. Jos taikina tuntuu liian kuivalta, lisää pieni tilkka kylmää vettä.
4. Kaada lautaselle reilusti kookoshiutaleita. Tee taikinasta pieniä palloja ja pyörittele pallot huolellisesti kookoshiutaleissa. Ei haittaa, jos pallot ovat tässä vaiheessa melko pehmeitä.
5. Anna pallojen jähmettyä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin ajan, mieluiten yön yli. Säilytä valmiita palloja jääkaapissa.   






Vinkki! Jos et pidä kookoksesta, voit pyöritellä pallot esim. pähkinärouheessa. Mielestäni kookos kuitenkin sopii pallojen makuun kaikista parhaiten. :) 
 

2 kommenttia:

  1. Oi, mukava löytää uusi vegaaniblogi! Et varmaan pahastu jos linkitän oman blogini lukulistalle?

    Tällaiset taateli-pähkinä-pallerot on tosi kivoja pikkuherkkuja. Monenmoista versiota on tullut kokeiltua.
    :) Paula Veikeä verso -blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollenkaan, tottakai saa linkittää! Pitääpä käydä tutustumassa myös sinun blogiisi. :)

      Nuo pallerot ovat kyllä mainioita, kun niitä voi tosiaan varioida loputtomiin! :)

      Poista