maanantai 16. marraskuuta 2015

Mustikkainen smoothie


Työskentelen tällä hetkellä opettajana. Työpäivät ovat usein tavattoman hektisiä ja lounaan hotkaisemiseen saattaa jäädä aikaa vain 10-15 minuuttia, etenkin jos päivään sisältyy välituntivalvontoja. Kiirreessä syöminen ei ole todellakaan hyväksi herkälle vatsalle, ja pahimmassa tapauksessa hotkittu lounas aiheuttaa vatsakipuja koko loppupäiväksi. Vaikka työpäivät kestävät usein vain 5-6 tuntia, päivän aikana on silti tärkeää ehtiä syödä riittävästi. 

Tämä smoothie-resepti syntyi, kun kehittelin kiireisten työpäivien varalle helposti sulavaa, mutta terveellistä ja riittävän energiapitoista evästä. Avokado, banaani ja chia-kookosvanukas tuovat smoothieen kermaisuutta ja ruokaisuutta. Hampunsiemenrouhe toimii puolestaan hyvänä kuitu- ja proteiinilisänä ja mustikat raikastavat kokonaisuuden. Pyöräytän yleensä smoothien jo edellisenä iltana jääkaappiin, sillä se säilyy hyvin yön yli. Pakkaan smoothien lisäksi töihin mukaan pari hedelmää sekä hieman pähkinöitä tai liotettuja manteleita. Niiden voimalla jaksaa vaivatta iltapäivään asti, kunhan panostaa lisäksi tarpeeksi tuhtiin aamiaiseen. :)



   
Smoothieen tulee chia-kookosvanukasta, jonka ohjeen olen julkaissut aiemmin (linkki löytyy ainesosaluettelon yhteydestä*). Voit toki turvottaa chia-siemeniä missä tahansa kasvimaidossa, jos et halua käyttää kookoskermaa. Smoothien varsinaisena nesteenä käytän mieluiten makeuttamatonta mantelimaitoa, mutta tässäkin tapauksessa myös muut kasvimaidot sopivat hyvin. :)

Tykkään syödä eväs-smoothieni vähemmän makeana, joten en yleensä lisää siihen ylimääräistä makeutusta. Jos olet makeamman smoothien ystävä, kannataa joukkoon lisätä hieman esim. agavesiirappia. :) Ylimääräistä makeutusta saattaa tarvita myös silloin, jos käyttämäsi avokado tai banaani ei ole aivan kypsä.


      
Mustikkainen smoothie (1 iso tai 2 pientä annosta)

- 4 rkl valmista chia-kookosvanukasta, ks. ohje täältä* (tai 1,5 rkl chia-siemeniä ja 1,5-2 dl haluamaasi kasvimaitoa)
- 1 kypsä banaani
- puolet isosta avokadosta (tai pieni kokonainen)
- loraus sitruunamehua
- 1,5 rkl hampunsiemenrouhetta 
- n. 2 dl mantelimaitoa
- 1,5-2 dl mustikoita (pakaste)
(- tarvittaessa agavesiirappia tai muuta makeutusta)

1. Valmista ensin chia-vanukas: turvota chia-siemeniä nesteessä vähintään parin tunnin ajan.
2. Pilko banaani ja puolikas avokado. Kaada hedelmäpalat sauvasekoittimen kulhoon. Lorauta joukkoon hieman sitruunamehua.
3. Mittaa joukkoon chia-vanukas, hampunsiemenrouhe, mantelimaito sekä mustikat (voivat olla jäisiä). 
4. Soseuta huolellisesti sauvasekoittimella. Jos smoothiesta tulee liian paksua, lisää hieman mantelimaitoa.
5. Tarkista maku. Makeuta tarvittaessa agavesiirapilla tms. Jos kaadat smoothien lasiin, voit koristella sen jäisillä mustikoilla.





Vinkki! Jos et löydä kaupasta hyvää avokadoa, voit korvata sen parilla ylimääräisellä lusikallisella chia-vanukasta tai noin 100 grammalla pehmeää tofua. Jos käytät tofua, kannattaa lisätä hieman enemmän mustikoita sekä agavesiirappia pehmentämään makua. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti