Näytetään tekstit, joissa on tunniste pinaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pinaatti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. joulukuuta 2015

Lämmin tofu-kurpitsasalaatti


Jälleen on aivan pakko hehkuttaa ihanaa ruokalöydöstä! (Pahoittelen jos alkaa jo kyllästyttää… :D) 

Pidän todella paljon tofusta. Maustamaton tofu sopii lähes ruokaan kuin ruokaan, sillä sen voi maustaa tai marinoida lukemattomin eri tavoin. Sen sijaan leivän päälle ja salaatteihin laitan usein valmiiksi maustettua tofua joko sellaisenaan tai paistettuna. Tällä hetkellä oma ehdoton suosikkitofuni on Vianan hasselpähkinätofu, jota maistoin ensimmäistä kertaa aiemmin syksyllä. Se on mielestäni parasta kevyesti paistettuna, ilman sen kummempaa maustamista. Vianan tofu on paitsi maultaan, myös rakenteeltaan erinomaista, pinnasta rapeaa ja sisältä juuri sopivan kiinteää. Valitettavasti olen löytänyt kyseistä tofumerkkiä vain Vegekaupasta, joten roudaan sitä nykyään kotiin pakettitolkulla aina kun vierailen Turussa (myymälä löytyy lisäksi Helsingistä ja toistaiseksi myös Lappeenrannasta). Onneksi Vegekauppa avataan Tampereelle ensi vuonna, joten tofu-shoppailuni helpottuu huomattavasti lähitulevaisuudessa. :D Jos et pääse käsiksi Vianan hasselpähkinätofuun, alla olevan reseptin voi toteuttaa myös jotain muuta maustettua tofua käyttäen. Suosittelen kokeilemaan esim. Taifunin mantelilla ja seesamilla höystettyä savutofua! Se on myös todella herkullista ja sitä myydään ainakin S-ryhmän kaupoissa. :) 




Tällä kertaa paistoin hasselpähkinätofua kurpitsasalaatin joukkoon. Tämä lämmin salaatti sopii erinomaisesti syksyyn ja talveen, miksei vaikka joulupöytäänkin! Paahdettu kurpitsa ja omena tuovat salaattiin pehmeyttä ja makeutta, kun taas granaattiomenan siemenet terästävät sopivasti kokonaisuutta hapokkuudellaan. Salaattiin tulee myös kvinoaa, joten se pitää hyvin nälän loitolla. :) Salaatin valmistamiseen täytyy varata jonkin verran aikaa, sillä pelkästään kurpitsan paahtamiseen hurahtaa noin 20 minuuttia. Kaikkein nopeimmin salaatti syntyy, jos keität kvinoan samalla kun kurpitsa kypsyy uunissa. Tofun voi puolestaan paistaa sillä välin kun omenakuutiot (sekä salaattiin tulevat kurpitsat) ovat paahtumassa. Käytin salaatissa luomuomenaa, lajike taisi olla Pinova. En kuorinut omenaa, mutta toki niinkin voi tehdä. :)    





Ohjeeni mukaisilla mitoilla valmistettuna saadaan kaksi suurta annosta salaattia (annokset kootaan valmiiksi lautasille). Salaattia varten paahdetaan kokonainen myskikurpitsa, jota jää melko paljon yli. Ylijääneet kurpitsakuutiot kannattaa pakastaa, jolloin niitä voi hyödyntää myöhemmin ruoanlaitossa. Paahdettu kurpitsa sopii hyvin mm. juuresmuusin joukkoon! Siitä voi myös tehdä ihanan sosekeiton, jonka ohje löytyy täältä. :)      




Tofu-kurpitsasalaatti

Paahdetut kurpitsakuutiot (pellillinen)

- 1 suuri myskikurpitsa
- 2 rkl oliiviöljyä
- reilu 2 rkl vaahtera- tai agavesiirappia
- 1 rkl balsamiviinietikkaa
- 1 rkl sitruunamehua
- 1,5 tl kanelia (Ceylon)
- 1 tl timjamia ja/tai rosmariinia
- suolaa ja mustapippuria myllystä

1. Kuori kurpitsa ja pilko se pieniksi kuutioiksi. Kaada kuutiot suureen kulhoon.
2. Lisää joukkoon öljy, siirappi, balsamiviinietikka, sitruunamehu ja mausteet. Sekoita huolellisesti.
3. Paahda kurpitsakuutioita 200-asteisen uunin keskitasossa n. 20 minuuttia, tai kunnes kurpitsat ovat pehmenneet. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja/tai siirappia.
4. Jätä pellille n. 5 desiä kurpitsakuutioita salaattia varten.* Ylijääneet kuutiot voi esim. pakastaa. 


Salaatti (2 annosta)

- 2 dl kvinoaa + vettä ja suolaa keittämiseen
- 1-2 omenaa
- n. 5 dl paahdettuja kurpitsakuutioita
- 1 paketti (250 g) Vianan hasselpähkinätofua tai jotain muuta maustettua tofua (esim. Taifunin manteli-seesam-savutofua) + oliiviöljyä paistamiseen sekä tarvittaessa hieman suolaa
- n. 50 g baby-pinaattia (reilu puoli pussillista)
- n. 1,5 dl granaattiomenan siemeniä
- kourallinen hasselpähkinöitä rouhittuna
 - lisäksi balsamicosiirappia, hyvää oliiviöljyä sekä tarvittaessa sormisuolaa tai merisuolaa myllystä


1. Huuhtele kvinoa ja keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Kuutioi omena (voit myös halutessasi kuoria). Kaada omenakuutiot pellille kurpitsakuutioiden joukkoon.* Paahda n. 5 minuuttia 225-asteisen uunin keskitasossa.
3. Kuutioi tofu. Paista tofukuutioita keskilämmöllä oliiviöljyssä n. 5-10 minuttia, tai kunnes kuutioiden pintaan on tarttunut hieman väriä. Lisää halutessasi hieman suolaa.
4. Huuhtele baby-pinaatti. Laita kahdelle suurelle lautaselle pohjimmaiseksi pinaattia ja lisää päälle kvinoa. 
5. Tasaa omena- ja kurpitsakuutiot kvinoan päälle. Kaada joukkoon tofukuutiot.
6. Ripottele salaattiannosten pinnalle granaattiomenan siemeniä sekä rouhittuja saksanpähkinöitä.
7. Tarjoile salaatti balsamicosiirapin ja hyvän oliiviöljyn kanssa. Annosten pinnalle voi myös tarvittaessa ripotella hieman sormisuolaa tai merisuolaa myllystä.




Vinkki! Jos et löydä enää tähän vuodenaikaan hyvää baby-pinaattia, voit korvata sen jollain maukkaalla vihersalaatilla. Esim. rucolan ja tammenlehtisalaatin sekoitus sopii varmasti ruokaan erinomaisesti. :)

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Vaalea pinaattipitsa


Hesarin Kiusauksessa-blogissa julkaistiin muutama kuukausi sitten pitsaohje, jossa pitsapohja oli tehty kikhernejauhosta. Pakkohan sitä oli kokeilla, varsinkin kun kyseisiä jauhoja löytyy aina kaapistani. :) Sovelsin tosin hieman työvaiheiden kanssa, mutta pohjat onnistuivat silti hyvin. Tein taikinaa kaksinkertaisen annoksen ja pyöräytin siitä kolme isoa pitsapohjaa esipaistettaviksi. Laitoin kaksi pohjista pakkaseen odottamaan seuraavia pitsapäiviä ja yhden jätin täytettäväksi. 

Täytteen ohjeen löysin sattumalta Forks Over Knives –sivuston reseptiarkistosta. Pehmeän tofun käyttö pitsan päällä vaikutti varsin veikeältä idealta, ja se toimikin erinomaisesti! (Kyseistä tofua ei kuitenkaan kannata erehtyä maistamaan paljaaltaan, sillä se on ainakin omasta mielestäni melko kammottavaa. :D) Muokkasin reseptiä jonkin verran mm. lisäämällä hieman reippaammin mausteita ja karsimalla sipulin määrää (etenkään raaka sipuli ei sovi vatsalleni, joten korvasin sen keltaisella paprikalla). Pitsaan ei tule ollenkaan tomaattikastiketta, mutta maku on silti todella täyteläinen. :) 


 
  
Pitsapohja kikhernejauhoista (3 isoa pohjaa*)

Alkuperäinen resepti löytyy Laura Kaapron Kiusauksessa-blogista

- 5 dl vettä
- 50 g tuorehiivaa
- 2 tl (vaahtera-)siirappia tai muuta makeutusta (alkuperäisessä reseptissä käytetään hunajaa)
- 2 tl suolaa
- 10 dl kikhernejauhoja
- 6 rkl psylliumjauhetta
- 1 dl oliiviöljyä

1. Mittaa kädenlämpöinen vesi kulhoon ja murenna joukkoon hiiva. Lisää siirappi ja suola, sekoita tasaiseksi.
2. Sekoita joukkoon kikhernejauhot, psyllium ja oliiviöljy. Vaivaa taikinaksi. Peitä leivinliinalla ja anna kohota noin puoli tuntia.
3. Jaa taikina kolmeen osaan ja pyörittele palloiksi. Laita yksi taikinapalloista leivinpaperilla vuoratun pellin päälle ja taputtele mahdollisimman ohueksi pyöreäksi levyksi (voit käyttää apuna jauhoja, öljyä tai kylmää vettä). Tee sama kahdelle muulle taikinapallolle. 
4. Esipaista pohjia yksi kerrallaan noin 10 minuuttia 225-asteisen uunin keskitasolla.



Pinaattinen täyte pitsalle (ohjeen mukaan valmistettua täytettä riittää yhdelle esipaistetulle pitsapohjalle*)

Alkuperäinen resepti löytyy Forks Over Knives –sivustolta

- 1 paketti (300 g) pehmeää tofua (esim. Jalotofu)
- 2 pientä salottisipulia + hieman öljyä paistamiseen
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 pussillinen (n. 80-100 g) tuoretta baby-pinaattia
- 2 rkl oluthiivahiutaleita (löytyy esim. luontaistuotekaupoista)
- 1 rkl soijakastiketta
- 1 rkl sitruunamehua
- 1 tl oreganoa
- 1 tl basilikaa
- 1 tl timjamia
- 1 tl paprikajauhetta
- ripaus suolaa ja mustapippuria
- 1 keltainen paprika
- n. 3 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina
- lisäksi tuoretta basilikaa tai rucolaa


1. Soseuta pehmeä tofu sauvasekoittimella.
2. Huuhtele pinaatti ja kuivaa huolellisesti esim. talouspaperilla.
3. Hienonna salottisipuli ja valkosipulinkynnet.
4. Kaada öljyä paistinpannulle ja kuumenna hieman. Lisää pannulle sipulit ja kuullota keskilämmöllä n. 5 minuuttia. Lisää tofu, pinaatti, mausteet, soijakastike ja sitruunamehu. Kuumenna muutaman minuutin ajan. Lisää lopuksi oluthiivahiutaleet, sekoita ja tarkista maku.
5. Levitä täyte esipaistetun pitsapohjan päälle.
6. Kuutioi paprika ja suikaloi aurinkokuivatut tomaatit, jos et käytä valmiita suikaleita. Ripottele paprikakuutiot ja tomaattisuikaleet pitsan päälle.
7. Paista pitsaa 180-asteisen uunin keskitasolla n. 15 minuuttia, tai kunnes pohjan reunat ovat ottaneet hieman väriä.
8. Tarjoile basilikan tai rucolan kanssa. 




Pitsan pinnalla näkyvät basilikanlehdet ovat aavistuksen kellastuneita, sillä ne on poimittu parvekkeella yhä sinnittelevästä yksilöstä. :D Pitäisi kenties laittaa jo vähitellen yrttilaari talviteloitte…  


Ps. Minulla kävi näitä pitsapohjia leipoessa sellainen haaveri, että unohdin taikinan kohoamaan kylmään mikroon liian pitkäksi ajaksi. Ylihän se turposi ja sotku oli melkoinen... Kannattaa siis olla tarkkana kohotusajan kanssa. :)