Näytetään tekstit, joissa on tunniste kookos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kookos. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. marraskuuta 2015

Helpot kookospallot


Tajusin, että jouluaattoon on enää tasan kuukausi! Aikamoista. Lienee siis jo korkea aika ruveta suunnittelemaan jouluherkkuja. ;)  

En ole mikään jouluhössöttäjä. Rakastan kuitenkin kiireetöntä hääräilyä keittiössä, joten on hauskaa miettiä erilaisten jouluruokien kasvisversioita jo hyvissä ajoin. :) Kalojen sijaan ajattelin hankkia ainakin viininlehtikääryleitä, joiden kylkeen pyöräytän jonkin maukkaan paputahnan. Lisäksi suunnitteilla on mm. vegaaninen sienisalaatti, pähkinätofua sekä yksi tai kaksi laatikkoa. Mutta kenties näistä lisää lähempänä joulua! Varmaa on kuitenkin se, että jälkkäripöytään aion tehdä näitä tavattoman herkullisia ja todella helppotekoisia kookospalloja. :) 




Olen tehnyt kookospalloja tällä reseptillä jo useamman vuoden ajan, mutta en muista ollenkaan, mistä alkuperäinen ohje on lähtöisin. Pallojen ehdoton ansio on niiden helppotekoisuus: raaka-aineita on käytännössä vain neljä, ja ne löytyvät mistä tahansa lähikaupasta. Pallojen tekeminen onnistuu parhaiten esim. sauvasekoittimen teholeikkurilla tai tehosekoittimella, mutta toki myös tavallinen sauvasekoitin käy. 





Kookospallot ovat ihanan suklaisia, mutta eivät kuitenkaan äkkimakeita. Niihin ei myöskään tule lisättyä sokeria, joten ne maistuvat varmasti hieman terveellisempien jouluherkkujen ystäville (mitään kevytpalloja ne eivät kuitenkaan ole). Reseptiä voi myös tuunata mielin määrin! Jos palloista haluaa ekstra-suklaisia, ainesten joukkoon voi sekoittaa raastettua suklaata. Palloja voi myös kokeilla maustaa esim. kahvitilkalla, rommilla tai liköörillä. Nesteiden kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä pallotaikina menee helposti liian löysäksi.





Pallot jähmettyvät jääkaapissa, joten ne kestävät hyvin kuljettamista. Ne myös säilyvät useamman päivän, ja ovat itse asiassa parhaimmillaan parin päivän päästä valmistamisesta. :) 
 


Kookospallot (noin 10-15 kpl)

- 100 g (1 dl) cashewpähkinöitä
- 200 g pehmeitä kivettömiä taateleita
- 4-5 rkl kaakaojauhetta
(- tilkka vettä ja/tai ripaus merisuolaa)
- kookoshiutaleita      

1. Liota cashewpähkinöitä ja taateleita kylmässä vedessä vähintään pari tuntia. Kaada liotusvesi pois.
2. Soseuta liotetut pähkinät ja taatelit esim. sauvasekoittimen teholeikkurissa. Ei haittaa, jos taikinaan jää sattumia.
3. Lisää joukkoon kaakaojauhe sekä halutessasi ripaus merisuolaa. Jatka soseuttamista. Jos taikina tuntuu liian kuivalta, lisää pieni tilkka kylmää vettä.
4. Kaada lautaselle reilusti kookoshiutaleita. Tee taikinasta pieniä palloja ja pyörittele pallot huolellisesti kookoshiutaleissa. Ei haittaa, jos pallot ovat tässä vaiheessa melko pehmeitä.
5. Anna pallojen jähmettyä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin ajan, mieluiten yön yli. Säilytä valmiita palloja jääkaapissa.   






Vinkki! Jos et pidä kookoksesta, voit pyöritellä pallot esim. pähkinärouheessa. Mielestäni kookos kuitenkin sopii pallojen makuun kaikista parhaiten. :) 
 

maanantai 16. marraskuuta 2015

Mustikkainen smoothie


Työskentelen tällä hetkellä opettajana. Työpäivät ovat usein tavattoman hektisiä ja lounaan hotkaisemiseen saattaa jäädä aikaa vain 10-15 minuuttia, etenkin jos päivään sisältyy välituntivalvontoja. Kiirreessä syöminen ei ole todellakaan hyväksi herkälle vatsalle, ja pahimmassa tapauksessa hotkittu lounas aiheuttaa vatsakipuja koko loppupäiväksi. Vaikka työpäivät kestävät usein vain 5-6 tuntia, päivän aikana on silti tärkeää ehtiä syödä riittävästi. 

Tämä smoothie-resepti syntyi, kun kehittelin kiireisten työpäivien varalle helposti sulavaa, mutta terveellistä ja riittävän energiapitoista evästä. Avokado, banaani ja chia-kookosvanukas tuovat smoothieen kermaisuutta ja ruokaisuutta. Hampunsiemenrouhe toimii puolestaan hyvänä kuitu- ja proteiinilisänä ja mustikat raikastavat kokonaisuuden. Pyöräytän yleensä smoothien jo edellisenä iltana jääkaappiin, sillä se säilyy hyvin yön yli. Pakkaan smoothien lisäksi töihin mukaan pari hedelmää sekä hieman pähkinöitä tai liotettuja manteleita. Niiden voimalla jaksaa vaivatta iltapäivään asti, kunhan panostaa lisäksi tarpeeksi tuhtiin aamiaiseen. :)



   
Smoothieen tulee chia-kookosvanukasta, jonka ohjeen olen julkaissut aiemmin (linkki löytyy ainesosaluettelon yhteydestä*). Voit toki turvottaa chia-siemeniä missä tahansa kasvimaidossa, jos et halua käyttää kookoskermaa. Smoothien varsinaisena nesteenä käytän mieluiten makeuttamatonta mantelimaitoa, mutta tässäkin tapauksessa myös muut kasvimaidot sopivat hyvin. :)

Tykkään syödä eväs-smoothieni vähemmän makeana, joten en yleensä lisää siihen ylimääräistä makeutusta. Jos olet makeamman smoothien ystävä, kannataa joukkoon lisätä hieman esim. agavesiirappia. :) Ylimääräistä makeutusta saattaa tarvita myös silloin, jos käyttämäsi avokado tai banaani ei ole aivan kypsä.


      
Mustikkainen smoothie (1 iso tai 2 pientä annosta)

- 4 rkl valmista chia-kookosvanukasta, ks. ohje täältä* (tai 1,5 rkl chia-siemeniä ja 1,5-2 dl haluamaasi kasvimaitoa)
- 1 kypsä banaani
- puolet isosta avokadosta (tai pieni kokonainen)
- loraus sitruunamehua
- 1,5 rkl hampunsiemenrouhetta 
- n. 2 dl mantelimaitoa
- 1,5-2 dl mustikoita (pakaste)
(- tarvittaessa agavesiirappia tai muuta makeutusta)

1. Valmista ensin chia-vanukas: turvota chia-siemeniä nesteessä vähintään parin tunnin ajan.
2. Pilko banaani ja puolikas avokado. Kaada hedelmäpalat sauvasekoittimen kulhoon. Lorauta joukkoon hieman sitruunamehua.
3. Mittaa joukkoon chia-vanukas, hampunsiemenrouhe, mantelimaito sekä mustikat (voivat olla jäisiä). 
4. Soseuta huolellisesti sauvasekoittimella. Jos smoothiesta tulee liian paksua, lisää hieman mantelimaitoa.
5. Tarkista maku. Makeuta tarvittaessa agavesiirapilla tms. Jos kaadat smoothien lasiin, voit koristella sen jäisillä mustikoilla.





Vinkki! Jos et löydä kaupasta hyvää avokadoa, voit korvata sen parilla ylimääräisellä lusikallisella chia-vanukasta tai noin 100 grammalla pehmeää tofua. Jos käytät tofua, kannattaa lisätä hieman enemmän mustikoita sekä agavesiirappia pehmentämään makua. :) 

lauantai 14. marraskuuta 2015

Omenainen kookosmuru


Leivoin jokin aika sitten gluteenittomasta kaurajauhosta leipää, joka epäonnistui täysin. Maku oli kohdillaan, mutta rakenne aivan pielessä: leipä kirjaimellisesti hajosi käsiin kun yritin leikata sitä, ja näin ollen myös täytteiden levittäminen osoittautui mahdottomaksi. Suutuksissani heivasin mokoman pakastimeen, sillä en ikinä raaski heittää epäonnistakaan ruokaa roskiin. Ja onneksi tein niin, sillä sain myöhemmin loistoidean ystäväni ehdotuksen pohjalta (kiitos Henna!). Leivästä, omenista ja kookoksesta jalostui todella ihana jälkiruokapaistos, joka hupeni lähes kokonaan yhdessä illassa. :)




Tähän paistokseen kelpaa siis mikä tahansa kuivahtanut tai muuten vain epäonninen leipä. Tein tosiaan oman paistokseni kauraleivästä, mutta esim. saaristolaistyylinen limppu sopisi myös loistavasti. Toki paistoksen voi kokeilla tehdä myös vaikkapa myslinjämistä tai kaurahiutaleista, etenkin jos rakenteesta haluaa oikein rapean. Reseptissä käytettyjen ainesosien määrät ovat hyvin karkeita arvioita, sillä unohdin käyttää desimittaa. Onneksi tämä(kään) herkku ei vaadi onnistuakseen kovin tarkkaa mittailua, vaan reseptiä voi mukailla pitkälti fiilispohjalta. :)
 
Paistokseen tulee leipäpitoisen muruseoksen lisäksi raikasta omenahilloketta, jota höystetään kuivatuilla viikunoilla ja päärynällä. Käytin hillokkeeseen kotimaisia omenia, mutta myös ulkomaiset happamat lajikkeet käyvät hyvin. Päärynän voi halutessaan jättää pois hillokkeesta, mutta se tuo mielestäni makuun mukavaa vaihtelua. Tarjoilin valmiin paistoksen soija-vaniljakastikkeen kanssa,  mutta esim. kaura-vaniljajäätelö olisi myös toiminut erinomaisesti. :)

 

Omenainen kookosmuru (1 vuoallinen)

Muruseos:

- n. 400 g (kuivahtanutta) leipää
- n. 2 dl intiaanisokeria tai muuta tummaa sokeria
- n. 1,5 dl kookosöljyä + 1 rkl vuoan voitelemiseen
- n. 1 dl kookoshiutaleita + 2-3 rkl paistoksen pinnalle

Omenahilloke:

- n. 6-8 hapanta omenaa
- 1 päärynä    
- n. 1,5 dl intiaanisokeria tai muuta tummaa sokeria
- n. 1,5 tl kanelia (ceylon)
- n. 1,5 dl vettä
- 2 tl maissijauhoja
- 6 kuivattua viikunaa

Lisäksi:

- soija-vaniljakastiketta tai kasvipohjaista vaniljajäätelöä


1. Murenna leipä kulhoon pieniksi muruiksi.
2. Kaada leivänmurut kuivalle paistinpannulle ja paahda pari minuuttia. Lisää joukkoon sokeri ja jatka paahtamista muutaman minuutin ajan.
3. Kaada leipä-sokeriseos takaisin kulhoon. Sekoita joukkoon pehmeä kookosöljy sekä kookoshiutaleet. 
4. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria.
5. Valmista omenahilloke. Pilko omenat pieniksi kuutioiksi tai lohkoiksi (omenia ei tarvitse välttämättä kuoria). Kuori ja pilko myös päärynä.
6. Kaada omena- ja päärynäkuutiot kattilaan, lisää joukkoon sokeri ja kaneli. Kuumenna sekoitellen hetki ja lisää sitten vesi. Kun vesi kiehuu, lisää joukkoon maissijauho. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 15 minuuttia.
7. Pilko viikunat pieniksi kuutioiksi ja sekoita hillokkeen joukkoon. Tarkista maku.
8. Voitele suuri uunivuoka kookosöljyllä. Levitä puolet muruseoksesta vuoan pohjalle. Kaada seoksen päälle omenahilloke. Levitä paistoksen päälle loput muruseoksesta ja ripottele pinnalle  kookoshiutaleita.
9. Paista 180-asteisen uunin keskitasossa n. 15-20 minuuttia, tai kunnes kookoshiutaleet ovat saaneet hieman väriä. Tarjoile paistos lämpimänä tai kylmänä soija-vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. 





Tämä paistos on mielestäni jopa parempaa ja mehevämpää kuin perinteinen kaura-omenapaistos kaurahiutaleista! Pitänee leipoa useammin päin mäntyä, jotta pääsen tekemään tätä herkkua uudemman kerran. :D

maanantai 9. marraskuuta 2015

Tofu-kookoscurry


Pistetäänpä vielä toinen resepti saman päivän aikana, niin uunituore blogi ei näytä aivan autiolta. :D Tässäpä siis ohje mukavasti lämmittävään tofu-kookoscurryyn!

En erityisemmin pidä överitulisista ruoista. Mielestäni liika tulisuus peittää muut maut alleen, polttaa kielen rakkuloille ja pistää mahan sekaisin. Rakastan sen sijaan pehmeän mausteisia ruokia, joissa on pieni takapotku pyöristettynä jollain kermaisella. Tämä curry onkin kehitetty noita kriteerejä silmällä pitäen: ihanan mausteinen ja lämmittävä liemi, jota kookos pehmentää juuri sopivasti. Lisäksi paljon "huokoisia" kasviksia ja tofua, jotka imevät itseensä runsaasti makua.




Tässä curryssa on myös se loistava puoli, että sitä voi soveltaa loputtomiin! Muokkaa siis rohkeasti reseptiä mieluiseksi vaihtelemalla kasviksia tai varioimalla mausteita. Jos olet esim. hieman tulisemman ruoan ystävä, voit lisätä chilitahnaa/chiliä reippaammin kuin ohjeessa neuvotaan. Muista kuitenkin varata tarpeeksi suuri kattila, jos teet curryn ohjeeni mukaisilla mittasuhteilla. Minulla oli käytössä neljän litran kattila, johon kaikki ainekset mahtuivat juuri ja juuri. 



Tofu-kookoscurry

Mausteseos:
 
- 1 sipuli tai 2 pientä salottisipulia
- 2-3 valkosipulinkynttä
- n. 2 rkl raastettua inkivääriä 
- 2 tl suolatonta curry-maustesekoitusta
- 1 tl kanelia
- 1 tl juustokuminaa
- 1 tl paprikajauhetta 
- 0,5 tl mustapippuria
- 0,5 tl jauhettua neilikkaa 
- 2 rkl kookos- tai rypsiöljyä paistamiseen
- n. 1 dl kylmää vettä

Muut ainekset:

- 1 melko suuri kukkakaali
- 1 parsakaali
- 3 porkkanaa
- 3 rkl soijakastiketta
- 4 rkl sitruunamehua
- 2 tl chilitahnaa tai jauhettua chiliä
- n. 2 dl vettä
- 1 iso purkillinen (350-400 ml) paseerattua tomaattia
- 1 pkt maustamatonta tofua (oma suosikkini on Jalotofun Hempnut)
- n. 2 dl raakoja punaisia linssejä huuhdeltuna  tai valmiiksi keitettyjä belugalinssejä* 
- 600 ml kookosmaitoa tai -kermaa
(- suolaa oman maun mukaan)

Lisäksi:

- laadukasta basmatiriisiä
- tuoreita yrttejä makusi mukaan (esim. korianteria tai persiljaa; myös basilika sopii yllättävän hyvin!)


1. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet sekä raasta inkivääri.
2. Paloittele valmiiksi kasvikset sekä tofu. 
3. Kuumenna suuren kattilan pohjalla öljy. Lisää hienonnetut sipulit sekä raastettu inkivääri. Kuullota pari minuuttia. 
4. Lisää loput mausteet sekä noin 1 dl kylmää vettä koko ajan sekoittaen. Kuumenna mausteseosta hetki.
5. Lisää kattilaan paloitellut kasvikset, tofu, soijakastike, sitruunamehu ja chilitahna. Sekoita huolellisesti. Kuumenna noin 10 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat hieman pehmenneet. 
6. Lisää paseerattu tomaatti, noin 2 dl vettä, linssit sekä kookosmaito tai -kerma. Kuumenna.
7. Laita basmatiriisi kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan.
8. Anna curryn hautua miedolla lämmöllä noin 15-20 minuuttia tai sen aikaa, kun riisi kiehuu.
9. Tarkista lopuksi maku ja lisää mausteita tai suolaa tarvittaessa.
10. Tarjoile curry basmatiriisin, yrttien sekä halutessasi vaalean leivän kanssa. Voit myös maustaa keitetyn riisin esim. kurkumalla, kanelilla, ja/tai paprikajauheella.


* Vinkki! Jos haluat currysta sakeamman, kannattaa käyttää punaisia linssejä, jotka suurustavat liemen kypsyessään. Jos sen sijaan pidät enemmän juoksevammasta liemestä, lisää joukkoon valmiiksi keitettyjä belugalinssejä (käytin itse niitä esimerkkiannoksessa). Myös vihreät linssit sopivat hyvin! 



Pitkästä ainesosaluettelostaan huolimatta curry on varsin helppotekoinen, etenkin jos saat jonkun kaveriksi pilkkomaan kasviksia. :) Valmista ruokaa tulee myös niin reippaasti, että siitä liikenee isommallekin porukalle!
 

Hedelmäinen chia-kookosmalja


Blogin ensimmäiseksi reseptiksi valikoitui kermainen mutta samalla ihanan raikas chia-kookosmalja! Toimii loistavasti aamupalana, välipalana tai jälkiruokana, ja soveltuu täydellisesti piristämään marraskuun harmaita päiviä. :)



Herkun valmistaminen on todella helppoa ja ainoa aikaa vaativa osuus on chia-siementen turvottaminen vanukkaaksi. Itse tykkään laittaa siemenet turpoamaan nesteeseen aamulla ja nauttia valmista chia-vanukasta iltapalalla. Toinen vaihtoehto on turvottaa siemeniä yön yli, jolloin vanukasta pääsee syömään aamiaisella. Ohjeeni mukaan valmistettua vanukasta tulee melko reippaasti, mutta ylijääneen osuuden voi esim. sekoittaa smoothien joukkoon tai syödä vaikka sellaisenaan. Valmis vanukas säilyy jääkaapissa 2-3 päivää.  



Hedelmäinen chia-kookosmalja (1 annos)

n. 1 dl soijajogurttia (oma suosikkini tähän reseptiin on Alpron mantelin tai kookoksen makuinen soijajogurtti)
- 2-3 rkl makeuttamatonta hedelmäsosetta (käytin tällä kertaa Bonnen persikkasosetta)
- 3-4 rkl valmista chia-kookosvanukasta* (ohje alla)
- n. 3 rkl pieniksi kuutioiksi paloiteltua persimonia sekä granaattiomenan siemeniä  (myös muut hedelmät soveltuvat hyvin)
- koristeluun kookoshiutaleita

1. Lusikoi suuren lasin pohjalle soijajogurttia.
2. kaada päälle hedelmäsosetta.
3. Lusikoi hedelmäsoseen päälle valmista chia-kookosvanukasta.
4. Ripottele pinnalle hedelmäpaloja ja kookoshiutaleita. Nauti heti.



Chia-kookosvanukas*

- 1 purkki (200 ml) kookoskermaa (esim. Santa Marian Extra Creamy Coconut Milk)
- n. 3 rkl chia-siemeniä

1. Kaada kulhoon kookoskerma ja mittaa joukkoon chia-siemenet.
2. Sekoita ja anna siementen turvota jääkaapissa n. 15 minuuttia.
3. Sekoita syntynyttä vanukasta ja tarkista koostumus: jos vanukas on kovin juoksevaa, lisää hieman chia-siemeniä.
4. Jätä vanukas tekeytymään muutamaksi tunniksi (tai yön yli).


Chia-siemenille riittää periaatteessa lyhyempikin turvottaminen. Itse olen kuitenkin huomannut, että liian lyhyt turvotusaika aiheuttaa toisinaan vatsanväänteitä. Siksi tykkään turvottaa siemeniä kaikessa rauhassa. :) 



Ps. Jos granaattiomenan siementen irrottaminen tuottaa päänvaivaa, kannattaa vilkaista esim. tämä lyhyt video. Toimi ainakin omalla kohdallani!